Keravan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 2.12.2019. Vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja Juhani Lohikoski summasi budjettipuheenvuorossaan näkemyksiämme vuodesta 2020. Tästä voit lukea puheen kokonaisuudessaan.

Hyvät keravalaiset, valtuuston puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja

Keravan Vasemmisto lähti budjettineuvotteluihin parantamaan kaupunkilaisten arkea. Me haluamme, että lapset saavat kasvaa ja leikkiä päiväkodeissa motivoituneiden kasvatuksen ammattilaisten keskellä.
On tärkeää, että lapset ja nuoret voivat oppia tulevaisuuden taitoja pienissä luokkaryhmissä turvallisissa ja terveellisissä kouluissa, joissa on motivoituneita opettajia. Kaikilla pitää oikeus harrastaa vanhempien lompakon paksuuteen katsomatta. Kaupungin tehtävä on tukea kaupunkilaisia elämänkaaren varrella vauvasta ikäihmiseen. Siksi on tärkeää, että sosiaali- ja terveyspuolen palvelut löytyvät helposti, kun niitä tarvitsee. On hyvä, että Kerava satsaa ennaltaehkäisevään lähestymistapaan.

Meillä on hyvä kaupungin strategia, jonka päälle lähdimme rakentamaan kestävää talousarviota vuodelle 2020.

Täällä on useammassa puheenvuorossa nostettu esiin sosiaali- ja terveyslautakunnan asiakasmaksut, joita esitettiin korotettavaksi. Me toimme neuvotteluissa esiin, että meille on kynnyskysymys budjettisopuun, ettei niitä koroteta. Vasemmisto näkee, että niitä pitäisi pikemminkin laskea.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL näkee, että palvelujärjestelmä voi synnyttää hyvinvointi- ja terveyseroja, jos erilaisten ihmisten tarpeita ei huomioida. Erityisesti ongelmia on työelämän ulkopuolella olevien ja matalasti koulutettujen ihmisten saamissa palveluissa. Esimerkiksi ennaltaehkäisevät palvelut vähentävät inhimillistä kärsimystä ja sosiaali- ja
terveyspalvelujen tarvetta. Palvelujen käytössä on kuitenkin suuria sosiaalisia eroja. Työssäkäyvät ja hyvin koulutetut ihmiset käyttävät paljon ennaltaehkäiseviä palveluja, mutta heikommassa olevassa asemassa olevat ihmiset hyötyisivät niistä eniten. THL näkee, että eriarvoisuutta palvelujärjestelmään luo yhtenä asiana palvelun hinta. Kaikkein pienituloisimmille ja lähes tulottomille ihmisille nykyiset asiakasmaksut, voivat olla liian suuria, puhumattakaan jos niitä karsittaisiin. Lopputuloksena voi olla, että pienituloiset ihmiset voivat säästää siinä, etteivät tule hoitoon.

Hyvät keravalaiset, Me haluamme vahvistaa nuorten asemaa. Olemme saaneet palautetta nuorten oireilusta, halusimme budjettineuvottelussa varmistaa, että meillä on lastensuojelupuolella tarpeeksi sosiaalityöntekijöitä, jotta jokainen saa tarvitsemaansa apua. Meidän pitää purkaa mielenterveys- ja päihdepuolen jonoja. Matalalla kynnyksellä on päästä ripeästi miepä-palveluiden pariin, kun siihen on tarve. Samoin tarvitsemme perhetyöntekijöitä kouluille ja perhepalveluihin.

Erityisen tyytyväisiä olemme, että kaupunki lähtee pilotoimaan Gutsu go –hanketta kasiluokkalaisille Keravalla. Gutsy Go on Suomen suurimman innovaatiopalkinnon voittanut menetelmä, joka yhdistää pedagogian, median ja rauhantyön parhaan osaamisen. Se haastaa yläkoululaiset
muutosagenteiksi omissa kaupungeissaan. Tuloksena syntyy nuorten kehittämiä yhteiskuntarauhaa ja hyvinvointia edistäviä ratkaisuja, jotka ehkäisevät polarisaatiota ja konflikteja yhteisöissä. Keravallakin toteutetaan jatkossa hankkeita, joissa nuoret koulutetaan luomaan ratkaisuja kaupunkinsa ongelmakohtiin ja viestimään niistä vaikuttavasti.

Mainitsin alussa, että harrastamisen ei pitäisi riippua vanhempien varallisuudesta. On hienoa, että koululaisten maksuttomia harrastuskerhoja jatketaan koulujen yhteyksissä ensi vuonnakin. Ne tuovat iloa monen arkeen ja saavat nuoret liikkumaan.

Keravan Vasemmisto haluaa, että kaupunkilaisten työttömyysjaksot ovat mahdollisimman lyhyitä ja jokaiselle löytyy jotain tekemistä. Pidämme tärkeänä, että Ohjaamon roolia vahvistetaan ja kaupunkimme lähtee mukaan kuntakokeiluun ottamaan vahvempaa roolia nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä ja koulutukseen ohjaamisesta.

Investointipuolella tapahtuu paljon. Haluamme tässä nostaa esiin päiväkodit ja koulut sekä terveyskeskuksen korjaus- ja muutostyöt. Sen sijaan pidämme ikävänä sitä, että skeittiparkki, jolle oli budjetissa jo rahat, varattu siirtyy eteenpäin. Asiasta ei saa tulla uimahallin tapaista keissiä, jossa vuosia pallotellaan selvää asiaa.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä hyväksyy neuvottelutuloksen ja toivottaa kaikille rauhallista vuoden loppua ja onnekasta vuotta 2020.