Julkisten tilojen, etenkin koulujen ja päiväkotien, sisäilmaongelmat ovat nousseet keskeiseksi huolenaiheeksi eri puolilla Suomea. Keskustelu on myös virinnyt Keski-uudellamaalla Keravalla.

Keski-Uusimaa lehti kirjoitti elokuun lopussa keravalaisesta äidistä, joka on taistellut poikansa koulupaikasta. Poika oli oireillut Killan koulussa useita vuosia. Kyse ei ole yksittäisestä tapahtuksesta. Useaa keravalaista koulua ja päiväkotia on remontoitu sisäilmaongelmien vuoksi. Eräs etelä-keravalainen päiväkoti oli niin huonossa kunnossa, että se päätettiin sulkea kokonaan sekä siirtää lapset ja työntekijät toisiin päiväkoteihin.

Keravan politiikka -facebookryhmässä on käyty aiheesta vilkas keskustelua. Useaa keskustelijaa, sekä Keski-uudessamaassa haastateltua äitiäkin harmittaa se, että kaupunki tiedottaa hyvin vähän koulujen ja päiväkotien sisäilmatilanteesta. Ero on melkoinen esimerkiksi verrattuna Helsingin kaupunkiin, joka kertoo kotisivuillaan milloin mikäkin koulu remontoitu ja miksi.

Miksei ilmastointi voi olla koko ajan päällä?

Yhdeksi sisäilmaongelmien pahentajaksi on epäilty ilmastoinnin kytkemistä pois päältä iltaisin ja viikonloppuisin. Porvoossa taasen päätettiin taannoin, että ilmastointia pidetään koko ajan päällä.

Ilmanvaihdon on nähty poistavan epäpuhtaudet, estävän kosteuden tiivistymisen pinnoille ja ylläpitävän halutut paineolosuhteet. Sosiaali- ja terveysministeriön, kuntaliiton ja ympäristöministeriön Hometalkoot-projektin ”Päättäjän homeopas” julkaisussakin yksi sisäilmaongelmia aiheuttava tekijä on koneellisen ilmanvaihdon käyttämättä jättäminen. Kouluissa ja päiväkodeissa tulisikin koneellinen ilmanvaihto pitää päällä myös iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina.

Adressi vauhdittamaan toimenpiteitä

Keravan Vasemmisto haluaa vauhdittaa keskustelua sisäilmaongelmien parantamisesta ja käynnisti siksi adressin keruun teemasta. Sirkusmarkkinoilla teltalla riitti vilinää ja monet halusivat allekirjoittaa vetoomuksen. Adressi julkaistaan myös lähipäivinä verkossa ja Vasemmiston valtuutetut ja lautakuntien jäsenet nostavat vaatimuksia esiin päätöksentekotasolla.

Adressissa vaaditaan, että kaikissa kaupungin julkisissa tiloissa tehdään sisäilmatutkimukset ja niiden tulokset ovat julkisia. Samalla nähdään, että Keravan tulisi, esimerkiksi Helsingin kaupungin tavoin, raportoida kotisivuillaan, milloin mikäkin koulu ja päiväkoti on remontoitu. Havaittuihin sisäilmaongelmiin on puututtava välittömästi tarvittavalla vakavuudella. Lapset ja työntekijät ansaitsevat terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön.

Allekirjoita adressi täällä.