Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Pia Lohikoski teki lisäesityksen Keravan vuoden 2010 talousarvioesitykseen 9. joulukuuta.

”Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä linjasi, kuten ryhmä on linjannut vuoden aikana sekä valtuuston talousseminaareissa että myös lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa: kannatamme vapaa-aikatoimen, sosiaali- ja terveystoimen sekä kasvatus- ja opetustoimen riittävää budjetointia ja lautakuntien pyytämiä raamien korotuksia.
Emme hyväksy kaupungin talouden alibudjetointia. Mielestämme ei ole oikein, että lautakunnat joutuvat tekemään kipeitä karsintoja, leikkaamaan budjettiaan ja heikentämään palveluita, mutta samaan aikaan perustetaan ns. riskirahastoja paikkaamaan taloutta.”

Read More →