Asuminen vie etenkin pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa liian suuren osan tuloista. Sekä vuokra- että omistusasumisen hinta on noussut kohtuuttomaksi. Kaksi vuotta sitten alkanut talouslama lisäsi asunnottomuutta, kun työttömyys ja syrjäytyminen yleistyivät.

Keravalla on lähes 500 hakijan jono kaupungin vuokra-asuntoihin ja hakijoista vähintään 40 on täysin vailla asuntoa. Viime vuosien kasvava ongelma on tilapäinen asunnottomuus, joka koskettaa yhä enemmän nuoria. Vapaiden markkinoiden vuokra-asunnot ovat työttömille tai tilapäistöitä tekeville nuorille liian kalliita. Asuminen toisten nurkissa lisääntyy.

Tarvitaan nopeasti edullisia vuokra-asuntoja etenkin nuorille. Yleishyödylliset rakennuttajat ryhtyivät rakentamaan pääosin omistusasuntoja 2000-luvun alussa, ja muutaman vuoden aikana ehti syntyä suuri edullisten vuokra-asuntojen vaje.
Kokonaisasuntotuotantoa on merkittävästi lisättävä, jotta saadaan hinnat laskemaan. Asuminen ei saa eriytyä tulojen mukaan, vaan kaupungin on kaavoitettava vuokra-, asumisoikeus- ja omistusasuntoja samoille alueille.

Uusien asuinalueiden rakentamisessa ja asuntojen remontoinneissa on noudatettava rakennusalan reiluja pelisääntöjä ja edistettävä energiatehokkuutta. Puurakentamisessa julkisen vallan, kuten Keravan kaupungin, on näytettävä esimerkkiä. Keravan tulee omistuspohjaisten pientaloalueiden ohella alkaa suunnitella vuokra-asujille ekologisia, tiiviitä pien- ja rivitalo- sekä pienkerrostaloalueiden yhdistelmiä. Esimerkkiä voi katsoa Helsingin, Espoon ja Vantaan rajalle suunnitellusta Honkasuon alueesta, mihin tullaan rakentamaan tiivis ekotehokas puutaloalue, kaupunkikylä.

Keravan on pikaisesti ryhdyttävä suunnittelemaan edullisia ja ekologisia vuokra-asuntoja sekä alettava etsiä vuokra-asuntoyhtiölleen Nikkarinkruunulle niihin sopivia tontteja etenkin keskeisiltä alueilta.Keravan kaupungin on huolehdittava siitä, että niille lukuisille tonteille, jotka rakentajat ovat hamstranneet yli tarpeen Heikkilänmäestä, Ahjosta ja Kokontieltä, nousee muutakin kuin kovanrahan tuotantoa.

Kerava tarvitsee vuokra-asuntoja, ei golfkenttiä.

(Keravan Vasemmistoliiton syyskokouksen kannanotto 3.11.2010)