Vaaliteltalla riitti vilinää

Vaaliteltalla oli hyvä pöhinä. Keskustelua herätti muun muassa uutiset siitä että oikeistopuolueet ovat valmiita leikkaamaan sosiaaliturvaa vaikka Euroopan neuvosto on todennut sen olevan Suomessa liian matala. Meidän viesti oli selkeä. Vasemmisto ei sosiaaliturvaa leikkaa.

Vasemmiston vaaliteltta on kaikkina lauantaina vaaleihin asti Puuvalonaukiolla. Tervetuloa juttelemaan.

Seuraavat vaaliteltat:

18.3. klo 10-12

25.3. Klo 10-12

1.4. klo 10-12

Vuoden ensimmäinen valtuusto koolla

Keravan valtuusto kokoontui tänään vuoden ensimmäiseen kokoukseen.

Isoja teemoja kokouksessa oli:

  • omavelkaisen takauksen myöntäminen Kerava-Sipoo Liikuntahallit oy:lle. Tärkeä hanke, joka parantaa kaupungissamme merkittävästi harrastusmahdollisuuksia on konkretisoitumassa, mutta valtuustoa askarrutti taloudelliset riskit, kun rakentamisen hinta nousee ja käyttäjätulot ovat epävarmat. Vasemmiston puheissa painotettiin avoimuutta asian käsittelyssä ja korostettiin ettei liikuntahalleihin satsaaminensaa olla pois kasvatuksen ja koulutuksen resursseista.
  • Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma. Suunnitelman kohdalla valtuutettu Pia Lohikoski jätti Keravan Vasemmiston toimenpidealoitteen ohjelmaan, johon kaikki muut poliittiset ryhmät yhtyivät.
Jatka lukemista ”Vuoden ensimmäinen valtuusto koolla”

Eduskuntavaalikampanjointi

Eduskuntavaaleihin on aikaa kaksi kuukautta. Keravan Vasemmisto kampanjoi niin kaduilla kuin verkossakin tulevina viikkoina. Kannattaa seurata tapahtumailmoitteluamme facebooksivumme kautta.

Keravan Vasemmistoliitto on nimennyt kansanedustaja Pia Lohikosken eduskuntavaaliehdokkaakseen. Vasemmistoliiton Uudenmaan piiri asettanut Lohikosken lisäksi myös keravalaiset Shamsul Alamin ja Jonna Weckströmin ehdokkaiksi. Piiri asettaa täyden 37 ehdokaslistan eduskuntavaaleihin.

Osastomme päätavoitteena on säilyttää Pia Lohikosken kansanedustajan paikka Keravalla ja nostaa Vasemmiston kannatusta kaupungissamme.

Osana eduskuntavaalikampanjaa järjestämme neljä telttatapahtumaa Puuvalon aukiolla, Prisman edessä. Tule tapaamaan meitä:

• La 11.3 klo: 10 – 12
• La 18.3 klo: 10– 12
• La 25.3 klo: 10–12
• La 1.4 klo: 10–12

Keravan Vasemmisto täydensi toimihenkilöitä

Keravan Vasemmistoliiton hallitus valitsi sihteerikseen Juhani Lohikosken. Hän on toisen kauden kaupunginvaltuutettu sekä kasvatus- ja opetuslautakunnan varapuheenjohtaja. Rahastonhoitajana jatkaa Oili Liukkonen.

Lokakuussa osaston syyskokouksessa valittiin puheenjohtajasi perheohjaaja Mallu Korpisalo ja varapuheenjohtajaksi äidinkielenopettaja, eläkeläinen Tuija Husari.

Koko hallitus on Mallu Korpisalo, Tuija Husari, Juhani Lohikoski, Johanna Korjus, Lisen Sundqvist ja Jonna Weckström. Varalla ovat: Jere Kahila, Jonnamaarit Pirinen-Lepistö, Lauri Saloriutta ja Riitta Törmänen.

Budjetti hyvinvointialueelle. Vasemmisto pääosin tyytyväinen

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ensimmäiset talousarvioneuvottelut on saatu päätökseen. Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä on pääosin tyytyväinen saavutettuihin neuvottelutuloksiin.

” Sote-uudistus tehtiin, koska nähtiin tärkeäksi turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille, parantaa palvelujen saavutettavuutta, kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja sekä turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti sosiaali- ja terveyspalveluihin”, totesi Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja Pia Lohikoski pitämässään puheessaan aluevaltuuston kokouksessa 20.12.2022.

Vasemmistoliiton mielestä on erittäin tärkeää huolehtia siitä, että heti vuodenvaihteesta lähtien hyvinvointialueen asukkaat saavat tarvitsemansa palvelut sujuvasti tutuista lähipalvelupisteistä, ja että jokaisen työntekijämme työt sujuvat ja palkat maksetaan ajallaan.

Erityisen hienona aluevaltuustoryhmä pitää, että talousarvion yhteydessä päätettiin, että:

✅️ Neuvolapalvelujen sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon saatavuutta ja saavutettavuutta parannetaan

️️✅️ Lasten ja nuorten mielenterveyttä tuetaan nopeuttamalla pääsyä mielenterveyttä tukevien ja hoitavien palvelujen piiriin

✅️ Seniorineuvolatoiminnan kehittäminen malleja selvitetään ja Vantaan nykyinen seniorineuvonta ulotetaan koko hyvinvointialueelle

✅️ Varmistetaan, että niin omia kuin ostopalveluita valvotaan riittävästi. Erityistä huomiota kiinnitetään lastensuojelun ja vanhus- sekä vammaispalveluiden valvontaan

✅️ Järjestö- ja toiminta-avustuksiin käytettävää määrärahaa korotetaan

✅️ Sosiaalista luototusta jatketaan ilman katkoksia.

✅️ Jalkautuvan ja etsivän päihdetyön mallia selvitetään, samoin selvitetään huumeiden käyttöhuoneiden perustamista, jotta alueellamme voidaan vähentää huumekuolemia ja saada yhä enemmän ihmisiä palveluiden piiriin.

✅️ Kartoitetaan mahdollisuudet perustaa vammaisasioiden osaamiskeskus.

Lisäksi Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä on tyytyväinen siitä, että budjettineuvotteluissa hyväksyttiin neuvottelupöytäkirjaan kirjaus tasavertaisesta palvelutarjonnasta, joka kuuluu näin:

”Keravalaisten sotepalveluiden tarjonnasta huolehditaan samanarvoisesti vantaalaisten kanssa. Keravalla järjestetään jatkossakin suun terveydenhuoltoa, kiireellistä suun terveydenhuoltoa ja oikomishoitoa, tarkoituksenmukaisella tavalla järjestäen joko omana tuotantona tai ostopalveluina.”

”Tämä kirjaus on erittäin tärkeä hyvinvointialueemme pienemmän osapuolen, keravalaisen kannalta. On hienoa, että aluevaltuusto haluaa turvata keravalaisten lähipalvelut. Ja samalla tietenkin myös vantaalaisten lähipalvelut”, Lohikoski edelleen toteaa.

Vasemmisto valtuustossa: Selvästi kestävämpi budjetti Keravalle

Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Juhani Lohikoski näkee, että kaupungin ensi vuoden talousarvio on selvästi kestävämpi ja oikeudenmukaisempi kuin kuluvan vuoden. Samalla hän on tyytyväinen, että Vasemmiston esitykset kuntalaisten arjen parantamiseksi muun muassa vahvistamalla varhaiskasvatusta, nuorisotyötä sekä oppilashuoltoa huomioitiin talousarvioon.


”Saamme vahvistusta kasvatuksen ja opetuksen tukeen. Kouluvalmentajien jatko varmistettiin ja erityisopettajia palkataan lisään. Varhaiskasvatuksen puolella tulee lisää alueellisia sijaisia. Erittäin tärkeää oli myös se, että nyt lähdetään kaupunkitasolla rakentamaan nuoriso-ohjelmaa, jossa kartoitetaan tilatarpeet, työntekijäresurssit ja toimivan etsivän nuorisotyön mallit”, Lohikoski toteaa tyytyväisenä.

Alla Juhani Lohikosken ryhmäpuheenvuoro:

Alla pitämäni Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro illan valtuustossa.

Viime vuodet ovat olleet kaikkea muuta kuin helposti ennustettavia. Viime vuoden syksynä ajattelimme, että koronakriisi olisi helpottamassa, mutta kaikkea muuta. Tuli omikron ja tartuntakäyrät lähtivät jyrkkään nousuun.

Helmikuussa Venäjä aloitti barbaarisen sotansa Ukrainaa vastaan. Me toivomme, että sota saadaan päätettyä mahdollisimman nopeasti ja Venäjä pakotetaan vetäytymään Ukrainasta.

Sota muutti valtavasti maailmanpolitiikan tilannetta, vauhditti inflaatiota ja syvensi energiakriisiä. Kaikki tämä heijastuu epävarmuutena ennustaa tulevaisuutta ja luo huolta kaupunkilaisten parissa.

Tällaisina hetkinä on tärkeää, että tarjoamme tukea ja turvaa keravalaisille ja uusille keravalaisille, joita on tullut Ukrainastakin. Meidän tehtävämme on varmistaa, ettei korona- ja energiakriisi aiheuta kasvavaa eriarvoisuutta ja pystymme purkamaan koulutusvajetta.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei hyväksynyt viime vuoden budjettiesitystä ja siihen liittynyttä sopeutuslistaa. Meidän mielestämme esitys ei ollut taloudellisesti kestävä ja se uhkasi kasvattaa eriarvoisuutta keskellä koronakriisiä.

Kuluneen vuoden aikana olemme nähneet, että arviomme oli oikea. Niin kasvatus- ja opetuslautakunta kuin sosiaali- ja terveyslautakunta ovat tehneet merkittäviä lisätalousarvioesityksiä.

Kummankin kohdalla kyse on ollut rahoituksen riittämättömyydestä lakisääteisen toiminnan järjestämiseen puhumattakaan, että olisimme pystyneet vastaamaan vahvemmin kriisin aikana syntyneeseen hoitovelkaan ja koulutusvajeeseen.

Kesäkuussa kaupunginhallitus päätti talousarvion raamit vuodelle 2023. Meidän mielestämme raamit olivat liian tiukat. Olimme tyytyväisiä, että kasvatus- ja opetuslautakunta esitti merkittävää lisäystä raamin päälle, jotta lakisääteinen toiminta pystytään järjestämään kestävällä tavalla. Syksyn aikana varmistui kaupungissa laajempi ymmärrys kasvatuksen ja opetuksen budjetin kasvattamisesta ja kaupunginjohtajan tekemässä talousarvioesityksessä mentiin merkittävästi eteenpäin. Se oli hyvä pohja talousneuvotteluille.

Keravan Vasemmistoliiton talousarviotavoitteissa oli vahvistaa kasvun ja oppimisen tukea.

Esitimme, että Keravan kaupungin varhaiskasvatuksen omia kiertäviä sijaisia lisätään niin, että jokaiselle päiväkodille riittää sijaisia. Näin tarvitaan vähemmän selkeästi kalliimpia vuokrasijaisia. Omat sijaiset ovat lapsilla tutumpia turvallisia aikuisia, ja tämä on kaupungille taloudellisesti kestävämpää.

Haluamme vahvistaa nuorten hyvinvointia.

Esitimme, että kaupungissamme käynnistetään nuoriso-ohjelma, jossa mietitään toimivat tila- ja työntekijäratkaisut nuorisotyöhön. Ohjelmaa lähdetään rakentamaan ensi vuoden alussa ja tarvittaviin panostuksiin palataan sen jälkeen.

Vaikka suuri osa nuorista voi yhä paremmin, on pienellä osalla kasautuvaa ongelmallisuutta, joka on näkynyt muun muassa nuorisoväkivaltana. Kaupungissa tehdään jo paljon moniammatillista työtä ongelmien ratkaisemiseksi kouluissa, nuorisotoimessa ja lastensuojelussa. Lisäksi näemme tärkeäksi etsivän nuorisotyön vahvistamisen. Tässä yksi toimivaksi koettu malli on ollut Aseman lapsien Walkers -toiminta, joka tuo valmennetut vapaaehtoiset ja turvalliset aikuiset kaduille vahvistamaan yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta. Tämä toimintatapa on hyvä kartoittaa myös Keravalla.

Sompiossa, Kurkelassa ja Keravanjoella kouluvalmentajat tekevät todella tärkeää työtä yläkouluissa kuunnellen ja kohdaten nuoria. He auttavat ryhmäyttämisessä ja yhteisöllisyyden rakentamisessa ollen helposti lähestyttäviä aikuisia ja helpottaen myös opettajien työtaakkaa.

Halusimme varmistaa kouluvalmentajien jatkon syksyn 2023 osalta, kun hankerahoitus päättyy tähän kevääseen. Esitimme niin ikään, että heidän vaikuttavuuttaan lisättäisiin rekrytoimalla nykyisten lisäksi jokaiseen yläkouluun yhdet kouluvalmentajat enemmän. Uskomme, että tällä pystyttäisin tukemaan yhä vahvemmin nuoria ja vähentämään eriarvoisuutta. Ensimmäinen ehdotuksemme toteutuu ja toiseen palataan nuoriso-ohjelman jälkeen.

Pidimme myös tärkeänä, että erityisopettajien määrää. Olemme eri hankkeiden kautta palkanneet heitä suuren määrän, mutta koska hankkeiden jatko on aina epävarmaa, niin on aivan oikein lisätä omia erityisopettajia, kun erityisopetuksen tarve on ollut kasvussa

Täällä on jo useammassa puheenvuorossa mainittu merkittävä muutos palvelurakenteessamme, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät aluetasolle. Meille on kerrottu, että toimintojen pitäisi jatkua vähintään samalla tasolla. Vähempään emme voi tyytyä, koska uudistuksen tavoite on parantaa kansalaisten saamia palveluita. Tämän puolesta ovat sitoutuneet myös vasemmistoliittolaiset aluevaltuutetut toimimaan.

Näemme tärkeäksi, että Kerava on aktiivinen vaikuttaja hyvinvointialueen suuntaan kaikissa mahdollisissa verkostoissa ja teemme kunnalle jäävää hyvinvointi- ja terveystyötä riittävillä resursseilla.

Ensi vuoden talousarviomme on rakennettu selkeästi kestävämmälle pohjalle kuin vuosi sitten ja siksi Vasemmistoliiton valtuustoryhmä kannattaa sen hyväksymistä.

Haluan nostaa kuitenkin vielä huomiona esiin sen, että Vasemmistoliitto näkee tärkeäksi, että kaupungin tulopuoleen palataan ensi syksynä. Nyt esityksen vuosien 2024 ja 2025 taloussuunnitelmiin kirjattu ratkaisu ei ole kestävä ja luo pohjaa strategian mukaiselle. Meidän on löydettävä vahvempi talouspohja, jotta voimme tarjota keravalaisille laadukkaat peruspalvelut.

Kiitos kaikille ryhmille yhteistyöstä neuvotteluissa ja samalla haluan toivottaa kaikille erinomaista joulun aikaa ja parempaa ensi vuotta.

Lähipalvelut turvattava ja hoitojonot purettava

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ensimmäiset talousarvioneuvottelut ovat käynnissä. Hyvinvointialue tulee vastaamaan Vantaan ja Keravan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä 1.1.2023 lähtien, kun soteuudistus astuu voimaan. Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä lähtee hyvinvointialueen talousarvioneuvotteluihin kärkinään lähipalvelujen turvaaminen ja hoitojonojen purku.

Vasemmistoliiton tärkeimpiä tavoitteita hyvinvointialueella on lähipalveluiden, vahvistaminen. Arjen kannalta tärkeiden palveluiden kuten sosiaali- ja terveyskeskusten ja hammashoidon palveluiden tulee jatkossakin löytyä läheltä.

”Hoitoon pitää jatkossakin päästä tuttuun paikkaan, omalle, hammashoitolaan tai sosiaalipalveluihin. Tämä tarkoittaa myös koulujen oppilashuollon palveluiden säilyttämistä jatkossakin kouluilla, ei keskittämistä suuriin yksiköihin”, toteaa aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Pia Lohikoski.

Alueellisen yhdenvertaisuuden lisäksi Vasemmiston aluevaltuustoryhmä painottaa neuvotteluissa hoito- ja palvelujonojen lyhentämistä, sillä nopea hoitoon pääsy on edullisinta ja inhimillistä hoitoa. Aluevaltuustoryhmä esittää neuvotteluissa mm. erityistä jonojen purkuohjelmaa terveyskeskuksiin ja suun terveydenhuoltoon.

”Saimme jo aiemmin toruttua asiakasmaksujen rajut korotukset. Nyt päätavoitteemme on purkaa ylipitkiä jonoja erityisesti terveyskeskuksissa, hammashoidossa, vanhustenhoidossa ja nuorten mielenterveyspalveluissa”, toteaa aluehallituksen jäsen Antero Eerola.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ensimmäinen talousarvio hyväksytään lopullisesti tiistaina 20.12.2022.

Aluevaltuustoryhmä Keravalla

Vasemmiston aluevaltuustoryhmä vieraili Keravalla. Paikalla olivat aluevaltuutetut Pia Lohikoski, Antero Eerola, Gashaw Bibani, Minttu Sillanpää sekä varavaltuutettu Heli Karhu.

Keskustelimme valmistautumisesta vuoden vaihteessa aloittaville hyvinvointialueille. Vasemmiston toimii sen puolesta että niin keravalaisten kuin vantaalaisten sosiaali- ja terveyspalveluita parannetaan ja ne pysyvät lähipalveluina.

Esiin nousi myös se, että on tärkeää varmistaa oppilashuollon kiinteä yhteistyö koulujen kanssa jatkossakin. Vasemmisto ei kannata asiakasmaksujen korottamista ja vastustaa palveluiden yksityistämistä terveysbisnesjäteille, jotka takovat miljoona voittoja omistajilleen.

Aloite nuorisotyön kehittämisestä Keravalla

Keravalaiset nuoret tarvitsevat meitä nyt: väkivaltainen käytös, pahoinvointi, lisääntyneet mielenterveys- ja päihdeongelmat ja jopa jengiytyminen ovat asioita, joita kukaan ei halua tapahtuvan.

Siksi valtuutettumme, kansanedustaja Pia Lohikoski, jätti tänään Keravan valtuustossa aloitteen nuorisotyön kehittämisen puolesta. Lue koko aloite alta ja kerro, mitä mieltä olet! 👇

Jatka lukemista ”Aloite nuorisotyön kehittämisestä Keravalla”

Valtuustoaloite: Hyte-työn resurssit ja osaaminen turvattava Keravan kaupungilla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvää työtä tulee tehdä yhteistyössä kuntien ja hyvinvointialueiden kesken.

Hyte-työtä siirtyy sosiaali- ja terveydenhuollon puolelta kaupungin hoidettavaksi, kun hyvinvointialue aloittaa toimintansa virallisesti vuoden 2023 alussa.

Jatka lukemista ”Valtuustoaloite: Hyte-työn resurssit ja osaaminen turvattava Keravan kaupungilla”

Mallu Korpisalo Keravan Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi

Keravan Vasemmiston syyskokous valitsi osaston uudeksi puheenjohtajaksi Mallu Korpisalon ja varapuheenjohtajaksi Tuija Husarin.
Lisäksi osaston hallitukseen valittiin Johanna Korjus, Juhani Lohikoski, Lisen Sundqvist ja Jonna Weckström.

Varajäseniksi valittiin Jere Kahila, Jonnamaarit Pirinen-Lepistö, Lauri Saloriutta ja Riitta Törmänen.

Pia Lohikoski: sähköyhtiöiden mielivallan on loputtava

Sähköyhtiöiden mielivaltaisten sopimusehtojen ei voida antaa ajaa taloudellisessa ahdingossa olevia koteja entistä ahtaammalle.

👉 Olen tehnyt kirjallisen kysymyksen sähkön sopimusehtojen kohtuullistamisesta, mikä auttaisi erityisesti vakavissa maksuvaikeuksissa olevia kotitalouksia.

Koko Euroopan yllättänyt sota, siitä seurannut energiakriisi ja sähkön hinnan räjähdysmäinen kasvu ei ole näkynyt sopimusehtojen kohtuullistamisessa. Jos sähköyhtiöt eivät tartu toimeen, lainsäätäjien on vahvistettava kuluttajien asemaa.

Jos ei pysty maksamaan sähkölaskua, katkaisu- ja avausmaksut voivat olla useita satoja euroja. Sopimusehdoissa voi lisäksi olla panttimaksuja, jotka vastaavat kahden tai kolmen kuukauden sähkölaskun kokoa. Ne ovat nyt sähkön hinnan noustua myös useita satoja euroja.

Kasaantuneet velat menevät helposti perintään.

👉 Vaadin kirjallisessa kysymyksessäni, että sähköyhtiöt olisi velvoitettava tarjoamaan mahdollisuus pidempiin korottomiin maksuaikoihin.

👉 Lisäksi jättilaskujen maksuaikaa on pystyttävä neuvottelemaan. Tällainen neuvottelupakkopykälä voitaisiin lisätä kuluttajasuojalakiin.

👉 Mielestäni Suomessa voimassa oleva sähkön talvikatkaisukielto tulisi ulottaa vuoden 2023 loppuun saakka.

Ihmisten talous voi olla talven jäljiltä sekaisin pitkään. Jaloilleen pääsemisessä ei varmasti auta, jos rästissä olevien kohtuuttomien katkaisumaksujen vuoksi sähköt katkaistaan toukokuussa kokonaan. Tämä on estettävä nyt tulevana vuonna.

Pia Lohikoski: ehdotuksia sähkötoimenpiteiksi Keravalle ja kuluttajien suojaksi

Energia-alan täysremontti ei ole simppeli homma, mutta tässä on oma näkemykseni muutamista tarvittavista toimista.

1. Sähkön hintakatto nyt! Spekulatiiviset markkinat eivät saa aiheuttaa ylimääräistä nousua sähkön hintaan.

2. Vaaditaan yhtiöiltä julkinen lupaus siitä, että sähkön ALVin lasku todellisuudessa siirtyy kokonaan sähkön hintoihin, eikä energiayhtiöiden katteisiin.

3. Otetaan käyttöön Windfall-vero, eli yhtiöiden ansiottomien voittojen lisävero. Viestimme ei voi olla, että voitot ovat yksityisiä, mutta riskit sosialisoituja. Tiedämme, että sähköalalla tahkotaan myös kovia voittoja, vaikka takauskriisi uhkasi yhtiöitä tässä poikkeustilanteessa.

4. Määräaikaisiin pitkiin sopimuksiin tulee laatia ns. sopimussakkopykälä, jolla kuluttaja voi irtautua määräaikaisestakin sopimuksesta jonkin kohtuullisen sakkosumman, esimerkiksi 50 euroa maksamalla, mikäli tarjolle tulisi myös edullisempia vaihtoehtoja, johon haluaisi vaihtaa.

‼️ Esimerkiksi meillä Keravalla paikallinen energiayhtiö lakkautti vanhat toistaiseksi voimassa olevat sähkösopimukset ja tarjoaa nyt pörssisähköä edullisempaa paikallissähkösopimusta, mutta pitkällä kahden vuoden määräaikaisuudella. Ehdotin sopimussakkopykälää Keravan Energialle, kun keskustelimme sen tilanteesta tällä viikolla Keravan kaupunginhallituksessa.

Kansalaisille on annettava vahvempi kuluttajansuoja nyt, kun tilanne on jatkuvassa muutoksessa, eikä hintakehitystä voi ennustaa.

⚠️ Hintakatto, sähkäomavaraisuus, sähköinfran ja kohtuuhintaisen sähkönjakelun täysin julkinen omistus olisivat omasta mielestäni tärkeitä pidemmän ajan tavoitteita.

⚠️ Aiempien vuosien yksityistämiset niin sähköyhtiöiden kuin sähköverkkojenkin osalta ovat johtaneet tähän tilanteeseen, jossa kuluttajat ovat tämän perustarpeen suhteen täysin sekaisin olevien markkinoiden ja sähköpörssin johdannaiskauppojen ja futuurikeinottelun armoilla.