Joel Vakkila on sovinnon asialla

Keravan keskustassa asuva Joel Vakkila (s. 1987) on ensimmäistä kertaa ehdolla kuntavaaleissa. Vakkila on koulutukseltaan sosionomi ja työskentelee lastentarhanopettajana.

Lähipäivähoidon suunnittelu on Keravalla tärkeää, jotta jokainen perhe voi saada lapselleen varhaiskasvatuspaikan kotinsa läheltä. Tällä hetkellä käsitykseni mukaan päiväkotipaikat ovat hieman kiven alla ja vapaa paikka saattaa löytyä jopa kunnan toiselta laidalta. Onneksi kotihoidon mahdollisuus on Keravalla toteutettu suhteellisen hyvin.

Nuorisotiloihin on mielestäni Keravalla myös hyvä kiinnittää katsetta. Pari vuotta sitten niistä nipistettiin sulkemalla kaksi pistettä, toki niitä pyrittiin korvaamaan muilla konsteilla. Nuorisotilat tarjoavat nuorelle hyvän vertaisryhmän ja ohjaajat pystyvät tarjoamaan matalan kynnyksen apua arjen pulmiin.


Vakkila näkee Keravan hyväksi ympäristöksi varmistaa kuntalaisille parasta mahdollista arkea.

Kerava on hyvä, kompakti pääkaupunkiseudun kaupunkikunta. Kerava on hyvä ympäristö rakentaa itselleen juuri sellaista elämää kuin itselleen tahtoo. Tiivis ja selkeä hallintoalue sekä pääkaupunkiseudun ja kehyskuntien tarjoamat yhteistyömahdollisuudet antavat hyvän pohjan toteuttaa tervettä ja reilua hallintoa.
Sosiaalialan korkeakoulutettuna ja alalla työskentelevänä näen Vasemmistoliiton tavoitteet todella hyvinä. Niissä konkretisoituu huoli heikoimmista ja näkymättömistä. Hyvää yhteiskuntaa rakentaessa täytyy perustuksen olla tiptop kunnossa ennen kuin päästään juhlimaan harjannostajaisia. Keravan Vasemmisto on myös mukavan aktiivinen ja huomioonottava yhteisö johon on todella helppo päästä mukaan.

hän linjaa.

Yhteistyön rakentamisesta  Vakkila kertoo esimerkin omasta toiminnastaan.

Jo lapsena sain kaksi ystävääni, ketkä eivät tulleet toimeen keskenään, tekemään sovinnon ja pääsimme leikkimään yhteistä leikkiä.

Seuraa Joelia Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

* Copy This Password *

* Type Or Paste Password Here *