Tutustu myös ehdokasgalleriaan!

Talousviisaus ja tehostaminen eivät tarkoita sitä, että hyvinvointivaltion peruspilareista tulisi tinkiä. Ennaltaehkäisy on lähes poikkeuksetta edullisempaa kuin tilanteiden korjaaminen jälkikäteen.

Viime vuosina monet kunnat, myös Kerava, ovat ulkoistaneet toimintojaan voimakkaasti. Ulkoistamisen oletetut säästöt eivät välttämättä toteudu suunnitellulla tavalla, ja kustannukset ovat osin jopa kasvaneet.

Vastuullinen kunta luottaakin omaan tehokkaaseen palvelutuotantoonsa, eikä edistä yhtiöittämis- ja ulkoistamiskehitystä. Tehoa Keravan kaupungin talouteen voidaan saada myös palauttamalla ulkoistettuja töitä takaisin kunnan tekemäksi työksi yksityistämisen jatkamisen sijaan.

Suomen parhaat koulut ja varhaiskasvatus kaikille

  • Jokaisella keravalaisella lapsella on tasa-arvoinen oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.
  • Pidetään ryhmä- ja luokkakoot riittävän pieninä varhaiskasvatuksessa ja kouluissa.
  • Pienille koululaisille taattava oikeus aamu- ja iltapäivätoimintaan.
  • Kiusaamisen vähentämiseksion vahvistettava mielenterveys- ja tunnetaitojen opettamista.
  • Turvataan lähikoulumahdollisuus myös erityislapsille – riittävästi pienryhmiä, ei keskittämistä muutamaan kouluun.
  • Oppilashuollon ja tukipalveluiden resurssit (avustajat, ohjaajat, erityis- ja resurssiopettajat, kuraattorit, psykologit ja perhetyöntekijät) nostettava määrältään riittäviksi vastaamaan todelliseen tuen tarpeeseen.
  • Toiseen asteen tutkinto kaikille keravalaisille nuorille kehittämällä lukiota ja ammatillista koulutusta. Enemmän lähiopetusta ammatilliseen koulutukseen ja laadukasta työelämäyhteistyötä paikallisten yritysten kanssa.
  • Hyvää ja maukasta kouluruokaa kaikille. Vähennetään hävikkiä parantamalla kouluruoan laatua.

Kohtuuhintaista asumista puhtaassa ympäristössä

  • Asumisen hinta kuriin hyvällä kaavoitus- ja asuntopolitiikalla. Asuntorakentamisen pitää pohjautua asukkaiden tarpeille, ei sijoittajien voitontavoittelulle.
  • Rakennetaan monipuolisesti: rivitalojen ja omakotitalojen lisäksi kysyntää on myös kaupunkimaiselle kerrostaloasumiselle. Yksityisten omistusasuntojen lisäksi tarvitaan myös edullisia ja laadukkaita kunnallisia vuokra-asuntoja sekä asumisoikeusasuntoja. Lisäksi on tarvitaan kunnallisen osuuskunta-asumisen kokeilu.
  • Tuettu asuminen lisää mahdollisuuksia asumispalveluiden ja tavallisten vuokra-asuntojen välille esimerkiksi ikäihmisille, vammaisille sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujille.
  • Keravalle rakennetuissa julkisissa rakennuksissa ja asuintaloissa on oikeus terveeseen sisäilmaan. Vanhoista rakennuksista on pidettävä huolta. Uustuotannossa edistetään puurakentamista.
  • Kaikessa toiminnassa, myös rakentamisessa, huomioidaan energiatehokkuus- ja hiilineutraaliustavoitteet.
  • Viheralueet on säilytettävä. Ulkoilualueita ja lähimetsiä kuten Pihkaniittyä tai Ollilanlaaksoa ei rakenneta.
  • Edullisempi ja kattavampi joukkoliikenne varmistetaan kaupungin tuella. Liikkuminen Keravalla on helppoa joukkoliikenteellä, polkupyörällä ja jalan. Kehitetään pyörätieverkostoa ja rakennetaan Keravan asemalle vartioitu pyöräparkki.

Laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut lähellä ja helposti saatavilla

  • Laadukkaat terveyskeskuspalvelut säilytetään Keravalla. Terveyskeskuksen asiakasmaksut poistetaan. Lääkärille on päästävä viikossa. Hoitajamitoitusta tulee noudattaa aidosti.
  • Ennaltaehkäiseviä ja arkielämää tukevia sosiaalipalveluja, kuten esimerkiksi matalan kynnyksen perhepalveluita, on tehtävä kunnon resursseilla.
  • Maksuton ehkäisy laajennetaan alle 25-vuotiaille.
  • Riittäviä mielenterveys- ja päihdepalveluja saatava matalalla kynnyksellä.
  • Kotouttaminen hoidetaan hyvin eri ikäryhmät huomioiden.
  • Omaishoitajien asemaa on kehitettävä ja jaksamista tuettava.
  • Asunnottomien ensisuoja on säilytettävä. Lisäksi tarvitaan asunnottomille matalan kynnyksen palvelupiste myös päiväaikaan.

Turvallinen ja arvokas vanhuus

  • Turvallista ja arvokasta vanhuutta tuetaan riittävällä hoitajamitoituksella ja kuntouttavilla palveluilla.
  • Huolehditaan eläkkeelle jäävistä: 65-vuotiaasta alkaen viiden vuoden välein yhteydenotto ja terveystarkastus.
  • Muistisairausdiagnoosin saaneet kutsutaan vuositarkastukseen.
  • Enemmän vaihtoehtoja ikäihmisten asumiseen: kaupungin on tarjottava mahdollisuuksia myös yhteisölliseen ja tuettuun asumiseen.
  • Omatoimista liikkumista edistetään mm. vuokrattavilla sähköpyörillä tai muilla välineillä sekä edullisemmilla tai maksuttomilla uimahalli- ja kuntosalivuoroilla.
  • Järjestetään riittävästi palvelutaloja ja palvelutalopaikkoja.
  • Kotiin vietäviä palveluja on kehitettävä: lääkärin kotikäyntien, kotikuntoutuksen ja viriketoiminnan pitää kuulua palveluvalikoimaan

Elävä ja viihtyisä Kerava

  • Pidetään Keravan kirjasto maan parhaana ja tarjotaan kulttuuripalvelut lähellä asukkaita. Kirjastopalvelut lähemmäs asukkaita; aineistot voisi tilata ja palauttaa kaupunginosien palvelupisteisiin.
  • Keravalla tulee olla monipuolisesti matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia kaiken ikäisille ja kaikenlaisille keravalaisille: liikuntapaikkojen ja harrastetilojen tulee olla esteettömiä.
  • Kuntalaisten harrastusmahdollisuudet turvataan hyvällä yhteistyöllä yhdistysten kanssa.
  • Parannetaan nuorisotyön resursseja ja otetaan nuoret mukaan kehittämään nuorisotiloja. Lisätään osallistuvaa budjetointia nuorisopalveluissa.
  • Rakennetaan skeittiparkki. Mahdollisestaan elävä kaupunkikulttuuri tukemalla tapahtumajärjestäjiä. Tuetaan kaikenikäisten taideharrastuksia ja myös ammattimaisia kulttuurialan toimijoita.

Parempi työllisyys ja hyvät työehdot

  • Keravan kaupungista paras kuntatyönantaja – reilut työolot ja palkat. Sairauspoissaoloja vähennetään parantamalla jaksamista ja työhyvinvointia. Hyvään johtamiseen tulee panostaa.
  • Pitkäaikaistyöttömiä tuetaan ja työllistetään työehtosopimuksen mukaisin ehdoin palkkatuen avulla. Pitkäaikaistyöttömien terveystarkastuksiin panostetaan. Kuntouttavaan työtoimintaan ei laiteta työkykyisiä ihmisiä.
  • Vahvistetaan Ohjaamon toimintaa nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Nuorisotyöttömyyden vähentäminen on myös keskiössä työllisyyden kuntakokeilussa.
  • Maahanmuuttajien työllisyyttä parannetaan satsaamalla kohdennettuihin palveluihin ja aikuisten kielikoulutukseen.
  • Itsensätyöllistäjille, pienyrittäjille ja etätyöläisille tarjotaan edullisia työtiloja sekä neuvontaa.

Avoin Kerava: kabinettipolitiikan aika on ohi

  • Kaupungin päätöksentekoprosessin pitää olla avointa
  • Taataan palveluiden järjestäminen riittävällä budjetoinnilla
  • Lapsivaikutusten arviointi ja muu tutkittu tieto kunnolla käyttöön.
  • Jatketaan valtuuston kokousten striimausta suorana verkkoon
  • Kaupungin tulee taata kaikille kuntalaisille tasa-arvoiset vaikuttamismahdollisuudet
  • Asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia lisättävä muun muassa avoimilla kuntakyselyillä ja kyläilloilla.
  • Osallistava budjetointi vakiintuneeksi toimintatavaksi.