Lauri Saloriutta: Vasen on oikea!

Jaakkolassa asuva Lauri Saloriutta (s. 1951) linjaa tärkeimmiksi tavoitteikseen työllisyyteen ja asumiseen liittyvät asiat:

Keravan kaupungin tulee toimia aloitteellisesti pitkäaikaistyöttömien työllistymisen edistämiseksi, mikä tukee sekä työttömien elämänlaadun paranemista että kaupungin taloutta. Vuoden 2015 alusta kunnan on pitänyt osallistua työmarkkinatuen maksuun 50 prosentilla jo 300 päivän jälkeen. 1 000 päivän jälkeen kunnan osuus nousee 70 prosenttiin. Työllistämisen tulee tapahtua työehtosopimuksien mukaisin ehdoin, eikä työkykyisiä ihmisiä tule määrätä ns. kuntouttavaan työtoimintaan.

Kaupungin on varattava tontteja kohtuuhintaisille vuokra-asunnoille paljon nykyistä enemmän. Tontteja voidaan luovuttaa mm. Nikkarinkruunulle ja Y-säätiölle.

Näiden asioiden edistämiselle Keravalla on Saloriutan mielestä mainiot edellytykset.

Palvelut ovat lyhyen matkan päässä ja monet kevyen liikenteen avulla tavoitettavissa. Tätä edistää myös kattava raittiverkosto, joka on tehty mahdolliseksi ihmisläheisellä kaavoituksella. Tässä näkyy se, että vasemmistolla on ollut (etenkin menneinä vuosikymmeninä) vahva vaikutusvalta kaupunkisuunnitteluun. Erityismaininnan ansaitsee lisäksi kirjasto- ja kulttuuritoimen erittäin aktiivinen tapahtumien järjestäminen.

Saloriutta summaa Keravan hyviä puolia. Myös parannettavaa löytyy:

Ollilanlaakson alue on nykyisellään Keravan upeimpia rakentamattomia paikkoja ja mainio ulkoiluympäristö. Olisin suonut, ettei sen rakentamista olisi osoitettu mahdolliseksi Keravan uudessa yleiskaavassa.

Pitkään politiikassa mukana ollut Saloriutta katsoo Vasemmiston parhaaksi puolueeksi vaikuttaa tärkeisiin asioihin. Hän on ollut mukana toiminnassa Vasemmistoliiton perustavasta kokouksesta (1990) asti. ”Puolue on nykyisistä eduskuntapuolueista ainoa, joka johdonmukaisesti etsii ja puolustaa vasemmistolaisia ratkaisuja. ”, hän kertoo. Esikuvikseen hän mainitseekin puolueen aktiivit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

* Copy This Password *

* Type Or Paste Password Here *