”Tässä on kyse sekä isoista rahoista että hengestä” – keravalainen kansanedustaja Pia Lohikoski kehottaa äänestämään sotevaaleissa.

Keravan Vasemmisto järjesti maanantai-iltana Keravan kirjastossa yleisötilaisuuden sotevaaleista. Paikalle saapui lähes salin täydeltä ihmisiä keskustelemaan siitä, mitä Vantaa-Keravan hyvinvointialue tuo tullessaan.
Miksi aluevaalit ovat tärkeät ja miksi niitä tulisi kutsua sotevaaleiksi? Siksi, että uudet aluevaltuustot päättävät muun muassa neuvola- ja päivystyspalveluista, terveyskeskuksen sijainnista, lastensuojelun resurssoinnista, vanhus- ja vammaispalveluista, mielenterveyspalveluiden saatavuudesta sekä pelastustoimesta. Tämä viesti tuli selväksi maanantai-iltana, kun Keravan kirjastossa keskusteltiin Keravan Vasemmiston järjestämässä tilaisuudessa siitä millaisia muutoksia Vantaa-Keravan hyvinvointialue tuo ja miksi äänestäminen näissä vaaleissa on tärkeää.
Julkiset lähipalvelut turvattava
Vantaa-Keravan sotealue tulee samaan 40–50 miljoonaa euroa edestä lisärahoitusta Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tarvekertoimien perusteella. Yhdeksi sotevaalien tärkeimmäksi asiaksi vasemmisto nostaakin lähipalveluiden turvaamisen.
”Me emme halua, että uudistuksen varjolla palveluja keskitettäisiin vain suuriin keskuksiin. Keravalaisille on erittäin tärkeää, että meillä säilyvät omat ruohonjuuritason palvelumme,” Lohikoski sanoo.
Lähipalveluiden lisäksi vasemmistolle on tärkeää, ettei sotealueiden palveluita ryhdytä hoitamaan sotebisneksen ehdoilla. Sotepalveluissa liikkuvat suuret rahat, ja niille rahoille olisi ottajia myös yksityisellä puolella. ”Kokoomus ja muu poliittinen oppositio pyrkii selvästi murtamaan soteuudistuksen ja saamaan palveluseteleiden käytön vahvasti palveluketjuihin”, keravalainen sote-osaaja ja aluevaaliehdokas Heli Karhu (vas. /sit.) huomauttaa.
Erityisen ongelmalliseksi palvelusetelit muodostuvat silloin, kun niitä käytetään julkisesti tuotettujen sosiaali- ja terveyspalvelujen korvaamiseksi, mutta palvelusetelin arvo määritellään niin alhaiseksi, että käytännössä palvelun hinnasta valtaosa jää asiakkaan maksettavaksi – jos hänellä on siihen varaa.
Vasemmisto haluaakin panostaa nimenomaan julkiseen palveluun kolmatta sektoria eli järjestöpuolta unohtamatta.
”Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat erityisen taitavia olemaan lähellä ihmistä. Niiden tuottamat palvelut ovat usein myös käyttäjilleen maksuttomia. Järjestöissä osataan yhdistää ammatillinen tuki sekä vapaaehtoiset, samaan elämäntilanteen kokeneet, toisiinsa”, Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteerinä toimiva vantaalainen Riitta Särkelä (sd) sanoo.
Hoitojonot purettava
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle valitaan yhteensä 69 aluevaltuutettua tammikuun 23. päivä käytävissä aluevaaleissa. Keravalaisille paikkoja tulee sitä enemmän, mitä ahkerammin keravalaisia ehdokkaita vaaleissa äänestetään.
”Tavoitteena on päästä eroon kroonisesta soten alibudjetoinnista, jota kunnissa tapahtuu”, Lohikoski toteaa. ”Kaikki, jotka tietävät sosiaali- ja terveydenhuollon jonot ja sen tiukkuuden, jolla henkilökunta on mitoitettu, varmasti hahmottavat myös sen, että hieman enemmän euroja voisi tarkoittaa hieman parempaa palvelua”.
Myös yleisöstä esitettiin kommentti, jossa painotettiin hoitajien liian alhaista palkkatasoa ja valtavaa työkuormaa. Kaikki paneeliin osallistuneet olivat asiasta samaa mieltä: hoitajapulaa pitää vihdoin hoitaa oikeilla keinoilla eli palkkoja nostamalla ja työtaakkaa inhimillistämällä.
Työntekijöiden työ- ja palkkaolosuhteiden parantamisen lisäksi tärkeäksi elementiksi nostettiin hoitojonojen purkaminen. Vantaan Vasemmiston kaupunginvaltuutettu, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen ja aluevaaliehdokas Antero Eerola painottaa, että jonot perusterveydenhuollossa luovat herkästi jonoja päivystykseen. Tällä hetkellä tilanne Vantaalla on jonojen osalta hankala. Pelkona on, että vantaalaisten ongelmat siirtyvät uudistuksen myötä keravalaisten ongelmaksi: sitä vasemmisto ei halua.
”Kiireettömän lääkärin vastaanottoajan saaminen kestää tällä hetkellä Keravalla noin 5 viikkoa, kun Vantaalla odotusaika on noin 10 viikkoa. Olemme ison ongelman edessä, jos ja kun haluamme päästä hoitotakuun määrittelemään tavoiteaikaan”, Karhu painottaa.
Sotevaalit ovat toistaiseksi näkyneet vielä vähän esimerkiksi kampanjoinnin kautta, vaikka vaalit käydään jo alle kahden kuukauden päästä. Vasemmisto toivookin julkisten palveluiden puolustajien olevan hereillä vaalipäivänä.
”Tässä on kyse sekä isoista rahoista että hengestä,” Lohikoski summaa.

