Pia Lohikoski asetettiin ehdolle eduskuntavaaleihin

Kaadetaan sotesotku ja lopetetaan eliitin paapominen

Keravan Vasemmistoliitto asetti kevätkokouksessaan 8.3.2018 eduskuntavaaleihin ehdokkaakseen kuntavaalien äänikuningattaren ja Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja Pia Lohikosken.

Lohikoski on 40-vuotias kahden lapsen äiti, valtiotieteiden maisteri ja työskentelee Vuokralaiset ry:ssä järjestö- ja koulutuspäällikkönä.
– Sipilän hallituksen politiikka on ollut yhteiskuntaamme riekaleiksi repivää: koulutusleikkaukset, sosiaaliturvan heikennykset, työttömien nöyryyttäminen ja palkansaajien työehtojen polkeminen. Seuraavalla eduskunnalla on paljon työtä. Ei riitä, että leikkaukset perutaan, vaan tarvitsemme myös oikeudenmukaisempaa perhepolitiikkaa ja sosiaalisempaa asuntopolitiikkaa. On lopetettava panamatileille tulonsa piilottavan eliitin paapominen ja tehtävä mieluummin talouspolitiikkaa, joka parantaa tavallisten ihmisten asemaa ja ostovoimaa, Lohikoski linjaa.

Keravalla Pia Lohikoski toimii kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana ja on kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu. Lisäksi Lohikoski on Kuuma-kuntien johtokunnan jäsen, ja maakuntavaltuutettuna Uudenmaan liiton valtuustossa Vasemmistoliiton maakuntavaltuustoryhmän puheenjohtaja.

Aiempaa kokemusta Pia Lohikoskella on kaksista edellisistä eduskuntavaaleista. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa hän sai 1639 ääntä. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa äänisaalis kasvoi 2411 ääneen.

– Lähden tavoittelemaan tosissaan kansanedustajan paikkaa. Viimeksi olin Vasemmistoliiton äänisaaliissa Uudellamaalla kolmantena. Tällä kertaa tavoitteena on vain ja ainoastaan läpimeno, Lohikoski kertoo.

– Eduskuntavaaleihin on vielä aikaa. Nyt on tärkeintä keskittyä Sipilän hallituksen Sote-uudistuksen kaatamiseen. Meillä ei ole varaa romuttaa julkista terveydenhuoltoamme eikä antaa yksityistämisen seurauksena kustannustason nousta. Veroparatiisiyritysten ja kermankuorijoiden tukeminen tulee veronmaksajille kalliiksi, siksi hallituksen sotesotku tulee heittää roskakoriin, näkee Lohikoski.


Tervetuloa seuraamaan Pian kampanjaa!

Pia Facebookissa

Pian kotisivut

Haluatko mukaan? Ota yhteyttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

* Copy This Password *

* Type Or Paste Password Here *