Pia Lohikoski (s. 1977) hakee jatkokautta valtuustossa. Vuokralaisten edunvalvojana työskentelevällä Lohikoskella on juuret syvällä Keravan maaperässä:
Parasta Keravassa on se, että se on sloganinsa mukaisesti pieni suuri kaupunki. Juuri ihmisen kokoinen. Keravalla asuu mukavia ihmisiä, oma perheeni on viihtynyt Keravalla jo viidessä sukupolvessa. Harrastusmahdollisuudet ovat erinomaiset ja liikenneyhteydet hyvät Helsinkiin, jossa suuri osa meistä keravalaisista käy töissä. Kerava on rosoinen, mutta rakas.
Tulevalla kaudella hän haluaisi jatkaa hyvin alkanutta työtä koulutuksen ja varhaiskasvatuksen parissa.
Olemme saaneet Keravalla jo käyntiin peruskoulun luokkakokojen pienentämisohjelman ja sitä on ehdottomasti jatkettava. Seuraavaksi voisimme ryhtyä pienentämään myös esiopetus- ja päiväkotiryhmien kokoja. Tällä kaudella saimme vihdoin aikaan myös kauan peräänkuuluttamamme asuntopoliittisen ohjelman, mutta tulevan kauden haasteeksi jää kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon tuntuva lisääminen. Vasemmistoliiton tavoite terveyskeskusmaksujen poistamisesta on myös edelleen ajankohtainen ja sen toimeenpanoa haluan olla edistämässä ja toimeenpanemassa tulevalla valtuustokaudella.
Tärkeinä hankkeina Lohikoski näkee esimerkiksi asumiseen liittyviä kysymyksiä, joiden ratkaiseminen ei ole vielä onnistunut.
Olisin toivonut, että olisimme saaneet ratkaistua toisin Keravan keskustaan ja sen tuntumaan tulevia rakennushankkeita. Olisi ollut tärkeää kirjata maankäyttösopimuksiin, että tonttien kaavoituksen edellytyksenä on kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentaminen. On hienoa, että Keravan keskusta kehittyy ja uutta asuntotuotantoa rakennetaan, mutta valitettavasti nyt keskustaan ja sen liepeille tulee pelkästään kovan rahan asuntoja. Kohtuuhintaisista kunnallisista vuokra-asunnoista on koko pääkaupunkiseudulla, myös Keravalla kova pula. Sosiaalista asuntotuotantoa eivät valitettavasti tänä päivänä tee juuri muut, kuin kunnat, joten sitäkin tärkeämpää olisi, että Nikkarinkruunun uusien vuokra-asuntojen tuotantoa lisätään.
Oman toimintansa valtuustossa Lohikoski näkee olevan onnistunutta kouluihin ja palveluihin liittyvissä päätöksissä yhdessä muiden aktiivisten toimijoiden kanssa:
Olen ylpeä siitä, että olen ollut pelastamassa Keravalla Ali-Keravan koulua lakkauttamiselta, olen ollut estämässä Untolan toimintakeskuksen alasajoa ja olen ollut torjumassa monia lapsiperheiden palveluihin kohdistuvia leikkauksia auttamalla rakentamaan näitä leikkauksia vastustavaa kuntalaisliikettä. Lisäksi olen onnistunut saamaan valtuustoryhmien väliseen valtuustosopimukseen kirjauksen sekä ennaltaehkäisevien palveluiden tukemisesta että siitä, ettei Kerava tällä valtuustokaudella lomauttanut eikä irtisanonut kuntatyöntekijöitä. Olen myös iloinen siitä, että saimme tällä valtuustokaudella vihdoinkin käyntiin pitkään ajamamme Kurkelan koulun laajennuksen että myöskin uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen.
Seuraa Piaa Facebookissa