Vaaliteltalla riitti vilinää

Vaaliteltalla oli hyvä pöhinä. Keskustelua herätti muun muassa uutiset siitä että oikeistopuolueet ovat valmiita leikkaamaan sosiaaliturvaa vaikka Euroopan neuvosto on todennut sen olevan Suomessa liian matala. Meidän viesti oli selkeä. Vasemmisto ei sosiaaliturvaa leikkaa.

Vasemmiston vaaliteltta on kaikkina lauantaina vaaleihin asti Puuvalonaukiolla. Tervetuloa juttelemaan.

Seuraavat vaaliteltat:

18.3. klo 10-12

25.3. Klo 10-12

1.4. klo 10-12

Suuri kiitos

Kiitos kaikille Vasemmistoliittoa äänestäneille. Työ jatkuu.

Vasemmistolle eduskuntavaalit oli suuri pettymys valtakunnallisesti. Kentillä ollutta hyvää tunnelmaa ei saatu muutettua ääniksi vaalipäivänä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa elvytyspolitiikkamme jäi talouskurijyrän alle.

Harvoja valopilkkuja Uudenmaan Vasemmiston vaalituloksessa oli keravalaisen Pia Lohikosken äänimäärä. Se nousi selkeästi edellisistä eduskuntavaaleista ja Pia oli listan kolmas.  Keravalla Pialla oli todella hyvä kannatus ja sen lisäksi ääniä tuli hyvin lähikunnista Vantaalta, Tuusulasta ja Järvenpäästä. Kansanedustajan paikka jäi vähän yli 700 äänen päähän.

Onnittelut espoolaiselle Kari Uotilalle valinnasta.

Työ paremman maailman puolesta jatkuu.  Kutsumme kaikkia tukijoitamme mukaan toimintaan rakentamaan parempaa Keravaa ja maailmaa.

Kohti eduskuntaa 2015

Keravan Vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja Pia Lohikoski ilmoitti blogissaan lähtevänsä ehdolle ensi kevään eduskunta vaaleissa:

”Kesän aikana tulleiden kyselyiden ja yhteydenottojen jälkeen olen asiaa vakavasti harkittuani päättänyt asettua ehdolle kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Olen siis vastannut Keravan Vasemmistoliiton ja monien muiden kosintaan myöntävästi.

Tavoitteenani on vahvistaa Uudenmaan Vasemmistoliiton ehdokaslistan naisjoukkoa ja nostaa esiin mm. palkansaajien, lapsiperheiden, asuntopolitiikan ja koulutuspolitiikan kysymyksiä. Jatka lukemista ”Kohti eduskuntaa 2015”