Keravan Vasemmisto julkistaa ehdokkaita

Keravan Vasemmistoliitto hakee vaalivoittoa huhtikuun kuntavaaleista uudistuneella ehdokaslistallaan. Esittelemme tässä heistä kuusi ensimmäistä.


Kaupunginhallituksen jäsen ja ryhmäjohtaja Pia Lohikoski hakee jatkokautta. Työssään Lohikoski toimii vuokralaisten edunvalvojana.

– Olen iloinen, että vuosia vaatimamme koulujen luokkakokojen pienennys meni vihdoin eteenpäin. Sitä pitää jatkaa ja pienentää myös päiväkotien ryhmäkokoja. On vaikutettava vahvemmin asumisen hintaan. Kunnan on kaavoitettava riittävästi asuntoja vastaamaan kysyntään ja rakennettava kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, linjaa Lohikoski.

Jatka lukemista ”Keravan Vasemmisto julkistaa ehdokkaita”

Kirkon korostettava solidaarisuutta

Keijo Pouttu - Keravan seurakuntavaalitKeravan Vasemmistoliiton aktiivi Keijo Pouttu on ehdolla seurakuntavaaleissa.

”Kirkon sanoma on korostaa solidaarisuutta ihmisten välillä sekä lähimmäisen rakkautta ja vastuuta kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kohtaan”, näkee Pouttu.

Hänen mukaansa nyky-yhteiskunnan arvot ovat kovia, ja seurakunta tuo yhä kovenevan kilpailun maailmaan armon sanomaa.

Kelloseppä Keijo Pouttua voit äänestää Keravalla numerolla 40. Löydät hänet ”Rakkaus ja vastuu lähimmäisestä” -ehdokaslistalta.

Ennakkoon vaaleissa voi äänestää 31.10. asti ja varsinainen vaalipäivä on 9.11. Keravan seurakunnassa. Äänestyspaikat ja lisätiedot täällä.