Kuntakapinaan päivähoidon puolesta

Vasemmistoliitto käynnisti Älä varasta lapsilta -kampanjan. Tavoitteena on puolustaa tasa-arvoista päivähoito-oikeutta ja vastustaa ryhmäkokojen suurentamista

Sipilän hallitus aikoo romuttaa lasten tasa-arvoisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Se vaarantaa lapsen oikeuden omaan, pysyvään ryhmään ja kaverisuhteisiin. Ryhmässä toimimisen taitoja voi opettaa ennen kouluun menoa tehokkaasti vain varhaiskasvatuksen piirissä, ikätoverien kanssa.

Työttömien tai vanhempainvapaalla olevien lapsilla ei hallituksen esityksen mukaan olisi jatkossa mahdollisuutta samanlaiseen päivähoito-oikeuteen eikä oikeutta esiopetuksen tai perusopetuksen lisäksi järjestettävään osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Jatka lukemista ”Kuntakapinaan päivähoidon puolesta”

Valtuustoaloite perintäyhtiön vaihtamisesta ja perintäohjeistuksen päivittämisestä

Keravan Vasemmistoliiton Juhani Lohikoski teki 16.12.2013 valtuuston kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa esitettiin kaupungin purkavan sopimuksen perintäyhtiö Lindorffin kanssa, ja uutta yhteistyötahoa selvittäessä tutkittaisiin olisiko perintä mahdollista toteuttaa omana tuotantona. Samalla kaupungin perintäperiaatteita päivitettäisiin, niin että voitaisiin ehkäistä velkaantumiskierrettä ja varmistaa lautakuntien budjettien asiakasmaksut. Aloitteen allekirjoitti 17 valtuutettua. Jatka lukemista ”Valtuustoaloite perintäyhtiön vaihtamisesta ja perintäohjeistuksen päivittämisestä”

Nuorisotakuu Keravalla pitää olla muutakin kun sanoja paperilla

Keravan Vasemmisto näkee nuorisotakuun yhdeksi tärkeimmistä hankkeista. Olisikin tärkeää, että se onnistuisi muutenkin kuin vain kauniina sanoina paperilla, totesi Keravan Vasemmiston ensimmäinen varavaltuutettu Juhani Lohikoski valtuustossa 13.5. Valtuusto käsitteli vastausta aloitteeseen, jossa kysyttiin miten Kerava aikoo hoitaa nuorisotakuun. Jatka lukemista ”Nuorisotakuu Keravalla pitää olla muutakin kun sanoja paperilla”