Li Andersson Keravalla

Kansanedustaja Li Andersson Keravalla
Kansanedustaja Li Andersson Keravalla

Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson saapuu hiihtolomaviikon perjantaina 26.2. klo 17 Kaupunginkirjaston Satusiipeen Keravalle.

Andersson on Vasemmistoliiton edustaja eduskunnan sivistysvaliokunnassa sekä varajäsenenä valtiovarainvaliokunnassa.

Li Andersson on luvannut pitää kyselytuntia koulutukseen ja talouteen liittyvistä kysymyksistä Keravalla. Tule jututtamaan vaikkapa päivähoidon muutoksista tai työllisyyspolitiikasta.

Paikalla on myös runsaasti paikallisia vasemmistolaisia kunta-aktiiveja. Voit tulla juttelemaan myös paikallisista kysymyksistä.

Kahvitarjoilu.

Tervetuloa!

Andersson: Sipilän säästöt tuhoisia kansantaloudelle

Tuore kansanedustaja Li AnderssonLi Andersson arvostelee Juha Sipilän miljaridisopeutuksia pitää hallitustunnustelija Sipilän ehdotuksia 10 miljardin euron sopeutuksista vaalikauden aikana vastuuttomina.

– Suomen kansantalous kärsii ennen kaikkea investointi- ja kysyntälamasta. Näin rajut menoleikkaukset tilanteessa, jossa Suomen kasvunäkymät ovat EU-komission mukaan EU-alueen heikoimmat, pahentaisivat lamaa entuudestaan, lisäisivät työttömyyttä ja veisivät Suomen kohti syvää velkaantumista, sanoo Li Andersson.

– Viime kauden yli kuuden miljardin leikkauksista huolimatta valtion velkaantuminen jatkaa kasvuaan, ja työttömiä työnhakijoita on jo lähes 350 000. Ylimitoitetut leikkaukset heikentävät kotimaista ostovoimaa ja iskevät kotimarkkinoilla toimiviin yrittäjiin, Andersson jatkaa.

Vasemmistoliitto on toistuvasti painottanut leikkauspolitiikan haitallisuutta kansantaloudelle. Työttömyyden kasvun taustalla on kysynnän hiipuminen niin viennin osalta kuin kotimarkkinoilla sekä vientiteollisuuden rakennemuutos.

– Työllisyyden ja talouskasvun aikaansaamiseksi on keskeistä lisätä julkisten investointien määrä, parantaa kotimaista ostovoimaa, helpottaa itsensä työllistäjien ja pienyrittäjien asemaa sekä panostaa tutkimus- ja tuotekehitystyöhön sekä uudistaa verotusta tuloeroja kaventavammaksi, sanoo Andersson.

Lue koko tiedote.

Vasemmiston kannatus 10 prosenttia Keravalla!

Vasemmisto oli toukokuun eurovaalien todellinen voittaja.
Lopullisen laskennan jälkeen Vasemmiston kannatus oli Keravalla tasan 10 prosenttia. Joissakin kaupunginosissa Keravalla kannatuksemme oli liki 15 prosenttia. Keravan tulos on Uudenmaan kolmanneksi korkein kannatus Karkkilan ja Hyvinkään jälkeen!

Syitä menestykseen on useita. Vasemmistolla oli upea ehdokaslista, selkeät kampanjateemat talouskurinvastaisuus kärkenään, sekä aktiivinen vaalikampanja, jossa koko organisaatio oli ihan eri tavalla mukana kuin edellisissä eurovaaleissa.

Keravalla eniten ääniä keräsivät Merja Kyllönen, Li Andersson ja Pia Lohikoski.

Vasemmisto palasi europarlamenttiin ja samalla Euroopan Vasemmisto liki tuplasi kannatuksensa.

Kiitos kaikille äänestäjille ja kovasti vaalityötä tehneille aktiiiveillemme. Tämä on teidän kaikkien ansiota.