Lohikoski: ”Asumistukia leikataan ja vuokra-asukkaat pätkäasumisen muuttokaruselliin”
Vaalien alla puhuttiin paljon asumisen kalleudesta. Sipilän hallitus haluaa tehdä siitä kalliimpaa leikkaamalla asumistukia ja hankaloittamalla vuokra-asukkaiden vuokrasuhdessa uusilla määräyksillä. Byrokratian vastaisena esiintyvä hallitus on jälleen kerran luomassa taas uusia kontorollimuotoja pienituloisille.
Lue Pia Lohikosken analyysi hallitusohjelman asuntopolitiikan osuudesta.
Aurinkopaneelit koulujen katoille
Keravan valtuustossa käytiin laaja energiapoliittinen keskustelu maanantaina 11.5. Keskustelua avasi Keravan Energian toimitusjohtaja Jussi Lehto. Hän kertoi muun muassa uusiutuvien kuuluvan yhä vahvemmin yrityksen sapluunaan.
Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Pia Lohikoski kysyi, että voisiko keravalaisten koulujen ja muiden kaupungin toimitilojen katoille asentaa aurinkopaneeleita. Lehdon mukaan tämä olisi hyvä ajatus.
Aiemmin Lohikoski oli kysynyt kaupunginhallituksessa voisiko Keravan Energian kautta saada samanlaisia aurinkovoiman nimikkopaneeleita kuin Helsingissä tarjotaan. Valtuustossa Keravan energian toimitusjohtaja Lehto kertou, että asia etenee, ja lähiaikoina Keravan energia tulee tarjoamaan nimikkopaneeleita.
Valtuutettu Maila Hölttä (vas.) kysyi Lehdolta tuulivoimasta, ja sai vastauksen, että siihenkin tullaan satsaamaan aiempaa enemmän.
”Toimintatapoja uudistettava ja sanomaa kirkastettava”
Suuri kiitos
Vasemmistolle eduskuntavaalit oli suuri pettymys valtakunnallisesti. Kentillä ollutta hyvää tunnelmaa ei saatu muutettua ääniksi vaalipäivänä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa elvytyspolitiikkamme jäi talouskurijyrän alle.
Harvoja valopilkkuja Uudenmaan Vasemmiston vaalituloksessa oli keravalaisen Pia Lohikosken äänimäärä. Se nousi selkeästi edellisistä eduskuntavaaleista ja Pia oli listan kolmas. Keravalla Pialla oli todella hyvä kannatus ja sen lisäksi ääniä tuli hyvin lähikunnista Vantaalta, Tuusulasta ja Järvenpäästä. Kansanedustajan paikka jäi vähän yli 700 äänen päähän.
Onnittelut espoolaiselle Kari Uotilalle valinnasta.
Työ paremman maailman puolesta jatkuu. Kutsumme kaikkia tukijoitamme mukaan toimintaan rakentamaan parempaa Keravaa ja maailmaa.
MIELENTERVEYSPALVELUIDEN PARANTAMINEN HALLITUSOHJELMAAN
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto vaatii, että sote-ratkaisussa ja hallitusohjelmaneuvotteluissa mielenterveys- ja päihdepalvelut nostetaan pöydälle. Sote-uudistuksessa on keskitytty pitkälti somaattisten sairauksien hoitoketjuihin ja pelkona on mielenterveys- ja päihdepalveluiden unohtaminen. Keskeistä on oikea-aikainen ja matalan kynnyksen hoitoon pääsyn varmistaminen ja hoidon intensiteetistä huolehtiminen. Mielenterveys- ja päihdetyötä tekevien kansalaisjärjestöjen toiminnan rahoitus on varmistettava.
Vuonna 2013 noin 50 prosenttia suomalaisten työkyvyttömyyseläkkeistä aiheutui mielenterveyden häiriöistä. Suurin mielenterveysongelma on masennus. Jokaisena päivänä 12 ihmistä jää eläkkeelle masennuksen takia ja puolet heistä on alle 30-vuotiaita nuoria. Nuorten tekemien itsemurhien määrä on maassamme maailman korkeimmalla tasolla. Mielenterveyspalveluissa on huomioitava eri väestöryhmien, kuten eri-ikäisten ja eri sukupuolta olevien erityistarpeet. Mielenterveystyöstä säästäminen on väärin. Sillä ei tasapainoteta julkista taloutta.
Lisäpanostus mielenterveystyöhön maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Euroopan komissio on laskenut taloudellisen panostuksen ehkäisevään mielenterveystyöhön tuovan kuusinkertaisen hyödyn. Suomessa toimii lähes 250 mielenterveysyhdistystä, joiden merkitys mielenterveyskuntoutujan toipumisessa on merkittävä. Yhdistysten toiminta on julkisen sektorin toimintaa täydentävää. Vasemmistoliiton puoluevaltuusto vaatii, että tulevissa hallitusneuvotteluissa sitoudutaan järjestöjen kannalta keskeiseen rahapelimonopolin säilyttämiseen ja tärkeää työtä tekevien järjestöjen rahoituspohjan varmistamiseen.
Puoluevaltuusto muistuttaa mielenterveys- ja päihdeongelmien olevan yksi keskeisimmistä kansanterveyden ongelmista. Hoitoketjujen kuntoon saattaminen on yksi sote-ratkaisun keskeinen tavoite.
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston kannanotto 7.3.2015
Lisätietoja:
Pia Lohikoski, puoluevaltuuston varapuheenjohtaja
Kuntarajat ylittävä metropolivaltuusto tarvitaan
Kun metropolihallinnosta oltiin päättämässä lausuntoa Keravan kaupunginhallituksessa 2.2.2015, ei lausuntoehdotusta myönteisemmän kannan annettu voittaa. Äänestyksen sijaan kaupunginjohtaja veti asian pois käsittelystä ja hallituksen puheenjohtaja kutsui ylimääräisen kokouksen viikon päästä päättämään asiasta uudestaan.
Kerava ei siis antanut metropolihallinnosta lausuntoa määräaikaan 4.2.2015 mennessä. Tämän jälkeen kaupunginjohtaja teki oman jyrkästi metropolihallintoa vastustavan tiedotteensa, vaikka kaupunginhallituksen päätöksenteko asiassa keskeytettiin. Jatka lukemista ”Kuntarajat ylittävä metropolivaltuusto tarvitaan”
Kaikilla on oikeus hyvään koulutukseen
Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen Pia Lohikoski vastaa Matti Apusen ajatuksiin koulushoppailusta.
Tule mukaan #PIA2015 -kampanjaan
Tule tekemään innokasta ja positiivista kampanjaa. Rohkea Pia Lohikoski pieniä puolustamaan eduskuntaan. Lue lisää…
Vasemmisto haastaa puolueet luokkakokojen pienennystalkoisiin
Keravan Vasemmistoliiton 30.10.2014 pidetty syyskokous antoi tukensa kasvatus- ja opetuslautakunnan yksimieliselle budjettiesitykselle peruskoulun luokkakokojen systemaattisesta pienentämisestä Keravalla.
”Haluamme haastaa muutkin puolueet tukemaan lautakunnan esitystä kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston budjettikäsittelyssä,” linjasi Keravan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Kari Salonen.
Keravan on päästävä eroon kyseenalaisesta maineesta kaupunkina, jossa on Suomen suurimmat luokkakoot.
”Aikana, jolloin työttömyys on korkeaa ja eriarvoisuus kasvaa yhteiskunnassamme, on tärkeää panostaa ennaltaehkäisevään toimintaan. Pienemmät luokkakokoot takaavat lapsillemme turvallisen ja innostavan oppimisympäristön. Samalla se on vahva satsaus tasa-arvoon ja lasten tulevaisuuteen, joiden puolesta toimimista pidämme erityisen tärkeänä”, asiaa perusteli Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Pia Lohikoski.
Lohikoski -puhetta politiikasta
Lohikoski – puhetta politiikasta. Uusi radio-ohjelma, jossa keskustellaan viikoittain vasemmistolle tärkeistä poliittisista teemoista mielenkiintoisten vieraiden kanssa.
24.10. alkavan ensimmäisen ohjelman teemana on politiikan muutos. Jatka lukemista ”Lohikoski -puhetta politiikasta”
Uudenmaan Vasemmiston maakuntajuhla tulossa
Sadat vasemmistoaktiivit kokoontuvat lokakuussa Puistokulmaan maakuntajuhlaan. Tarjolla on kiinnostavia puheitaa ja esityksiä, joissa katsotaan vasemmiston vahvaan historiaan, mutta toisaalta suunnataan katsemmata tämän päivän ja huomisen haasteisiin. Luvassa myös kulttuuria ja ohjelmaa lapsille.
Maakuntajuhlassa lauluja rauhasta, rakkaudesta ja turvapaikoista esittää Koiton Laulu. Juhlapuheen pitää Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ja historiallisen katsauksen tutkija Päivi Uljas. Tilaisuuden juontaa keravalainen Vasemmistoliiton puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Pia Lohikoski Jatka lukemista ”Uudenmaan Vasemmiston maakuntajuhla tulossa”
Kohti eduskuntaa 2015
Keravan Vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja Pia Lohikoski ilmoitti blogissaan lähtevänsä ehdolle ensi kevään eduskunta vaaleissa:
”Kesän aikana tulleiden kyselyiden ja yhteydenottojen jälkeen olen asiaa vakavasti harkittuani päättänyt asettua ehdolle kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Olen siis vastannut Keravan Vasemmistoliiton ja monien muiden kosintaan myöntävästi.
Tavoitteenani on vahvistaa Uudenmaan Vasemmistoliiton ehdokaslistan naisjoukkoa ja nostaa esiin mm. palkansaajien, lapsiperheiden, asuntopolitiikan ja koulutuspolitiikan kysymyksiä. Jatka lukemista ”Kohti eduskuntaa 2015”
Tähdelounaiden myyntikokeilu alkaa
Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajan Pia Lohikosken laatima ja yhdessä Säde Evilän (vihr.) kanssa keräämä valtuustoaloite koulujen ja päiväkotien tähdelounaiden myynnistä johti kokeiluun syksyn ajaksi. Eli kuntalaiset voivat ruokailla 2 euron hintaan Keravan lukiolla klo:12-12.30 aina kun oppilasruokailusta jää yli ruokaa ja näin vähennämme turhaa ruokahävikkiä. Ruokalipukkeita myydään Sinkalla. Kokeilun jälkeen ylijäämälounaiden myynti voi laajentua, mikäli syksyn kokeilu osoittaa, että kysyntää on.