Vasemmistolta ponsi Keravan vanhuspoliittiseen ohjelmaan

Keravan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan maanantaina 11.2. Keravan vanhuuspoliittista ohjelmaa. Vasemmiston valtuustoryhmä jätti Kari Kuulaksen esittämänä ja Juhani Lohikosken kannattamana ohjelmaan ponnen, jossa otettiin kantaa muun muassa niin uimahallin pikaisen remontoinnin ja kunnan itse tuottamien vanhuspalveluiden puolesta.  Jatka lukemista ”Vasemmistolta ponsi Keravan vanhuspoliittiseen ohjelmaan”

Rahaa avustajiin ja hoivapalveluihin, ei henkilöstövähennyksille

Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Pia Lohikoski teki lisäesityksen Keravan vuoden 2010 talousarvioesitykseen 9. joulukuuta.

”Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä linjasi, kuten ryhmä on linjannut vuoden aikana sekä valtuuston talousseminaareissa että myös lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa: kannatamme vapaa-aikatoimen, sosiaali- ja terveystoimen sekä kasvatus- ja opetustoimen riittävää budjetointia ja lautakuntien pyytämiä raamien korotuksia.
Emme hyväksy kaupungin talouden alibudjetointia. Mielestämme ei ole oikein, että lautakunnat joutuvat tekemään kipeitä karsintoja, leikkaamaan budjettiaan ja heikentämään palveluita, mutta samaan aikaan perustetaan ns. riskirahastoja paikkaamaan taloutta.” Jatka lukemista ”Rahaa avustajiin ja hoivapalveluihin, ei henkilöstövähennyksille”