Vasemmisto ehdottaa Suomeen laajaa hallinnon rakenneuudistusta, jonka perustana on hallinnon yksinkertaisuus, demokraattisuus ja tehokkuus. Ehdotus perustuu kolmiportaiseen hallintorakenteeseen: kunta, aluehallinto ja valtio. Ajatus ei ole uusi, vasemmisto on ajanut kolmiportaista hallintoa jo 1980-luvulta.
Mallissa uusi itsehallinnollinen ja suorilla vaaleilla johdettava aluehallinto korvaisi nykyiset maakunnat, suuren joukon erilaisia kuntayhtymiä, suunnitellun metropolihallinnon sekä pääosin myös ELY:t, AVI:t ja TE-toimistot. Ehdotettu malli voidaan toteuttaa yhteen sovitettuna sote-uudistukseen tai sen korvaavana.
Vasemmisto näkee, että demokratia toimii vain silloin, kun valta ja vastuu ovat aina kaikkien arvioitavina samoissa käsissä. Nykyisin yhä suurempi osa päätöksistä ja rahankäytöstä tapahtuu elimissä, joita ei ole valittu suorilla vaaleilla. Vasemmiston mielestä hallinnon on myös heijastettava ihmisten luonnollisia tarpeita ja alueita. Lähipalveluista on päätettävä ihmistä lähellä kunnissa. Seutujen ja maakuntien luontaisesti yhteisistä palveluista kuten julkisesta liikenteestä, toisen asteen koulutuksesta tai jätehuollosta on päätettävä yhteisesti koko alueella. Valtakunnalliset asiat kuuluvat eduskunnalle.
Vasemmiston ehdottama malli vaatisi perustavanlaatuista remonttia koko lainsäädäntöön. Lopputulos olisi kuitenkin sekä kansalaisten että hallinnon itsensä kannalta yksinkertaisin järjestelmä, joka mahdollistaisi keskittymisen ihmisten palvelemiseen nykyisen yhä monimutkaistuvan byrokratian sijaan.
Monimutkaista hallintoa purkamalla voidaan hillitä väestön ikääntymisen palvelujärjestelmälle tuottamia haasteita ja kustannusnousupaineita sekä vapauttaa käsiä hallinnosta ja päällekkäisestä työstä asiakaspalveluun ja todelliseen toimintaan. Vaikka Suomi on auttamattomasti myöhässä järjestelmämme demokratisoinnissa, voidaan hyvänä puolena pitää sitä, että lähes kaikkialla muualla hallinto on järjestetty useammassa portaassa. Voimme ottaa oppia hyvistä ja huonoista esimerkeistä. Suomessakin demokraattista aluehallintoa on kokeiltu onnistuneesti Kainuussa.
Vasemmisto haluaa, että kaikki puolueet kertovat kantansa hallinnon järjestämiseen hyvissä ajoin ennen vaaleja, jotta seuraava hallitus voi aloittaa välittömästi hallinnon kokonaisuudistuksen. Suomella ei ole varaa siirtää ratkaisuja enää eteenpäin näennäisillä rakenneuudistuksilla, jotka luovat enemmän uusia ongelmia kuin ratkaisevat vanhoja.
Vasemmistoliiton puoluehallitus 18.2.2015