Keravan Vasemmistoliiton valtuutettu Maila Hölttä jätti valtuuston kokouksessa 3.9.2018 aloitteen Keravan liittymisestä maailmanlaajuiseen Age Friendly Cities -verkostoon. Esimerkiksi Tampereen kaupunki on liittynyt ikäystävälliseksi kaupungiksi. Aloitteen allekirjoitti yhteensä 25 valtuutettua 51:stä.
Aloitteen teksti kokonaisuudessaan:
Aloite liittymisestä ikäystävällisten kaupunkien verkostoon
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Keravan kaupunki liittyy maailmanlaajuiseen ikäystävällisten kaupunkien Age Friendly Cities -verkostoon. Esim.Tampereen kaupunki on tehnyt näin.
Asukkaistamme n. 7 000 on täyttänyt 65 vuotta. Tämä on niin suuri määrä, että sillä on merkitystä kaupunkimme elinvoimaisuudelle, elinympäristölle ja palvelujen kehittämiselle.
Päätöksenteon tulee olla ikäystävällistä. Päätöksenteolla ja siitä tiedottamisella on oltava käytössä ikäihmisille sopivia muotoja.
Päätöksenteon tukena olevan kansalaiskeskustelun digitalisointi ei saa johtaa ikäihmisten mielipiteiden sivuuttamiseen. Keskustelua on käytävä siten, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet kertoa mielipiteensä. Osallistumismahdollisuuksien kannalta on ehdottoman tärkeää järjestää yhdistyksille kunnolliset toimitilat.
Vanhusasiamies on saatava Keravalle.
Kaavoituksessa, rakentamisessa ja muussa elinympäristön muokkaamisessa tulee ikäihmiset ottaa huomioon. Esim. verkkokaupan laajeneminen vie asiakkaita lähikaupoilta. Kaupungin pitää huolehtia niin kauppojen kuin muidenkin lähipalveluiden toimintamahdollisuuksista.
Liittymällä ikäystävällisten kaupunkien verkkoon meillä keravalaisilla on mahdollisuus saada tietoja ja kokemuksia muilta verkon jäsenkaupungeilta ja kertoa niille omista kokemuksistamme. Ikäystävällisyys hyödyntää kaikkia asukkaitamme, sekä lapsia että vanhuksia.
Keravalla 3.9.2018